
KOULUTETTU HIEROJA
MARIA HEIJARI
Olen valmistunut klassiseksi hierojaksi 2018 Tikkurilan Edupolista. Erikoistumiseni on kivunhoito.
Ennen hierojaksi kouluttautumista minulla on kertynyt työkokemusta monen vuoden ajalta asiakaspalvelusta erilaisissa tehtävissä.
Aloitan jalkaterapeutin opinnot elokuun lopussa myllypuron metropoliassa 2022 monimuotona.
Teen hierontoja koulun ohella.
Harrastuksista fudis on ollut nuoruuden intohimoni. Pelailen tups's ladies'n harraste joukkueessa.
Urheilu on ollut aina lähellä sydäntäni ja sen kautta ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi on alkanut kiinnostamaan minua enemmän.
Klassisen hieronnan perusotteiden lisäksi teen tarvittaessa poikittaishierontaa,fascia ja trigger käsittelyä sekä passiivisia venytyksiä.
Lisäkoulutukseni; intialainen päähieronta, mobilisointi tekniikat, raskausajan hieronta, vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta, urheiluhieronta, kuivakuppaus
Tarvittaessa neuvon lihaksia vahvistavia sekä venyttäviä liikkeitä.
Palvelen aina kaikki asiakkaat tasa-arvoisesti ja laadin yhdessä heidän kanssaan hierontaa tukevan hoitosuunnitelman.
Pyrin kokoajan kehittämään ammattitaitoani saadakseni juuri sinulle parhaan mahdollisen hoidollisen lopputuloksen.